Vanhan hirsitalon pystytys viiden vuoden urakka
Ruotsinpyhtään Ruukissa seppänä työskentelevän Kaleva Tikkamäen hirsitalourakka on loppusuoralla. Hän aloitti vanhan hirsitalon rakentamisen tontilleen viisi vuotta sitten.
- Uppdaterat
- 30.8.2010 kl. 00.28
- Publicerad
- 30.8.2010 kl. 00.21
Sopiva rakennus löytyi Joroisista, jossa se purettiin, ja hirret kuljetettiin Ruotsinpyhtään ruukkialueelle.
Tikkamäki on rakentanut noin 200 neliön talon perustuksia myöten itse. Hirret seisovat tukevan kivijalan päällä.
- Minulla ei ole ollut mitään piirustuksia. Tällaista taloa on aika mahdoton piirtää. Se muotoutuu sitä mukaa, kun hirsiä saa paikoilleen, kertoo Tikkamäki.
Rakennuksen kaikissa vaiheissa Tikkamäki on pyrkinyt noudattamaan perinteitä. Ikkunat on entisöity alkuperäisistä, ja parhaillaan hän etsii vanhaan rakennukseen sopivia ovia. Seinähirret on tarkoitus jättää näkyville.
- Onneksi vanhaan taloon on helppo löytää materiaaleja. Myös kunnostusapua olemme saaneet ystäviltä ja sukulaisilta.
Lämmitys maasta ja puusta
Nelihenkinen perhe aikoo muuttaa uuteen kotiin vielä tämän vuoden aikana. Alakertaan on tarkoitus rakentaa sauna ja pyykkihuone. Yläkerran pinta-ala on vielä suunnittelematta. Asuinneliöitä rakennukseen tulee noin 260.
Rakennus lämmitetään maalämmöllä sekä uunien ja kamiinoiden avulla puulla. Tuvassa on myös leivinuuni jo valmiina.
- Uskon, että lämpö pysyy perinteisten eristemateriaalien avulla. Ulkoseinässä on tuulensuojalevy, ilmarako ja päällä lauta. Hirsien välissä on pellavaeriste. Luonnonmukainen ilmanvaihto toimii, kun seinässä ei ole muovia tai muita ei-hengittäviä materiaaleja.
Tikkamäki on viiden vuoden ajan ollut talon kimpussa lähes joka päivä.
- Tämäkin kesä on mennyt rakentaessa.
Ulkopuolisten avulla rakennukseen on teetetty vain sähkötyöt, putkityöt sekä peltikaton rakentaminen. Muun perhe on tehnyt omin voimin.
- Isoimmat asiat on saatu tehtyä, ja katto on pään päällä. Vaikka sisätiloissa on paljon tekemistä, on tämä minun näkökulmastani jo melkein valmis.
Tikkamäki sanoo ajautuneensa vanhan hirsitalon rakentajaksi ostettuaan puolen hehtaarin tontin. Talo on ensimmäistä kertaa mukana Loviisan Wanhat Talot-tapahtumassa.
Ulla Ora
Loviisan Wanhat Talot-tapahtuma keräsi ennätysyleisön
Järjestäjät arvioivat tapahtuman kävijämääräksi lähes 14.000.
Tässä ovat kaikki kohteet
Katso kuvakooste klikkaamalla kuvia oikealla.
Kartan ja aikataulut löydät täältä.
Kun talo vaatii "pientä laittoa"
Itsekin vanhan talon remontoineet helsinkiläiset Sirpa Moisio-Aho ja Ilkka Aho katselivat kiinnostuneita ”merimiehen mökkiä”, Loviisan Wanhat talot –tapahtuman kohdetta 19 Puutarhakadulla. Heidän oma kotitalonsa Helsingissä on vuodelta 1922. Kun pariskunta sen hankki, ei talossa ollut vettä eikä viemäriä, joten remontointi on tuttua puuhaa. Nyt, kun oma on jo valmis, on huoletonta katsoa, kun toisilla talo on vielä ”pientä laittoa vailla”.
Perinnerakentajan erikoismyymälästä saa sormikoukkuja ja varaosia
Idylliselle ruukin alueelle Ruotsinpyhtään kaupunginosassa avattiin toukokuussa Roseborg, joka tarjoaa kattavasti tarviketta perinnerakentajalle ja –kunnostajalle. Rakennusmestari Pia Rajala ja puolisonsa Vesa Virtanen aloittivat toiminnan ensin nettikaupalla. Yrityksen nimi, Roseborg, tulee perheen kotitalosta Köpbackassa.
Spelttipuuro täytti vatsoja ITU-markkinoilla
Luomua, lähiruokaa ja käsityötuotteita myyvillä ITU-markkinoilla Karlskronabulevardilla sai maistella spelttipuuroa. Kyläasiamies Kim Malms Itä-Uudenmaan kylät –yhdistyksestä toimi tehokkaana ”sisäänheittäjänä”, kun Tarja Malm annosteli aamulla keittämäänsä puuroa.
Keräilymessuilta kortteja suoraan taiteilijalta

Lovisa Gymnasiumissa Loviisan Wanhat Talot –päivien ajan avoinna olevat keräilymessut kokoaa keräilijöitä laajalla skaalalla.
Mikähän tämä voisi olla?
Loviisalainen Ritva Mallenius toi Numiskaarin Pekka Viljaselle näytille perhettä askarruttaneen esineen toiveena saada sille nimi. Kelloja, sotilas- ja kunniamerkkejä keräilevä ja myyvä Viljanen ei esinettä tunnistanut, mutta Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan Kotkasta tulleella Jari Pekkolalla (vas) oli ajatus.
Päivän kuulutukset numerosta 13513
LWT-tapahtuman tärkeimmät kuulutukset voi saada kännykkään. Maksuton palvelu toimii lähettämällä viestin KANAVA LWT numeroon 13513. Viestejä tulee tarpeen mukaan, mutta arviolta noin 4-5 päivän aikana. Palvelun ylläpitää Loviisan paikallislehdet Loviisan Sanomat ja Östra Nyland.
Lovari VIP-vieraiden matkassa (video)
Oikeusministeri Tuija Brax sekä USA:n suurlähettiläspari Bruce ja Cody Oreck kiersivät Loviisan kaupungin johdon ja lehdistöpäällikkö Maria Schulginin kanssa Loviisan Wanhan Talot-tapahtuman näyttelykohteita lauantaina.
Nahka ja sarviluu taipuvat käsitöiksi

Nahka taipuu loviisalaisen Monica Björklundin käsissä Loviisan Wanhat Talot- tapahtumassa. Hän on juuri valmistunut suutariksi ja aikoo avata oman suutariliikkeen Loviisan torin laidalle syyskuun aikana.
Warius tuntee puhtaan kristallin sormenpäissä
Loviisalaisella Lars Wariuksella on sormituntuma kristalliin. Hän tietää, milloin prisman pinta on puhdas, ja valo taittuu kauniisti. Warius on puhdistanut vanhoja kristallikruunuja kymmenen vuotta ja takana on noin tuhat puhdistettua kruunua.
Keskeneräisyyden tyyssijassa ei tekeminen lopu
Anna-Kaarina ja Ilkka Kippola eivät tavoittele valmista kartanoa. Myllykylän kartanonpitkä historia velvoittaa omistajia sekä rakennusten että pihapiirin kunnostamiseen ja vaalimiseen.
LWT 2010-teemat Ehrensvärdin juhlavuosi ja vanhasta uutta
Loviisan Wanhat Talot-tapahtuma 28.-29.8 järjestetään tällä nimellä ensimmäistä kertaa mutta kaikkiaan kuudetta kertaa. Tapahtuma on Loviisan suurin matkailutapahtuma ja se keräsi viime vuonna noin 12 000 kävijää.
Dela med dig
Svenskfinlands bästa plats för köp och sälj





Skriv ny kommentar